Elie El-Khouri

Ilmainen sisäänpääsy Isikselle nimeltään pakolaistulva

Ilmainen sisäänpääsy Isikselle nimeltään pakolaistulva

 

"Jos ostaa paholaisia, joutuu niitä myymäänkin"

Islamistit alkoivat vainota ja vangita Jesidiläisiä. En esittänyt vastalausetta, sillä en ollut Jesidiläinen. Seuraavaksi he myivät naisia seksiorjiksi. En esittänyt vastalausetta, sillä minä olen diplomaattinen. Seuraavaksi he ryhtyivät vainoamaan ja vangitsemaan Lähi- idän kristittyjä. Seuraavaksi islamistit teurastivat ja polttivat eurooppalaisia, tuhosivat arvokkaita teoksia, museoita ja arkeologisia alueita. Kun tulee meidän vuoro silloin ei enään ole jäljellä ketään, joka olisi puhunut meidän puolesta. "Lopussa emme muista vihollistemme sanoja, vaan ystäviemme hiljaisuuden."  

 

Eurooppassa ollaan vieläkin niin sinisilmäisiä!

Ihmiset ovat sokeita, etteivät näe mitenkä syöpä leviää lähi-idästä. Kukaan ei mieti, että ISIS (Islamilainen valtio) taistelijoiksi nimitetyt levittäytyvät eurooppaan pakolais-statuksen voimalla. Isis on jo onnistunut suunnitelmissaan, kun järjestö on saanut sekä Irakin ja Syyrian.  Isisin perustamisen suunnitelmana on tavoittaa euroopan valloitusta Kreikkan, Andalusian ja Balkanian myötä. Tämä on vasta alkua.

  1. Miksei siis muslimi siirtolaiset ja pakolaiset  itsekin haluaisi mieluiten  lähteä muslimimaihin kuin kaukaiseen ja rasistiseen ei muslimi maihin?
  2. Onko näin että laittomat maahanmuuttajat Euroopassa osoittaa suvaitsemattomuutta ja vihaa koska heillä on hankala tilanne tai sota omassa kotimaassaan?

Historia toistaa itseään niinkuin euroopassa on nähty jo vuosikymmenten ajan, siirtolaisuus islami maista on aiheuttanut huomattavia integraatio-ongelmia.

 

Lähi-Idän ja Pohjois-Afrikan maat olisivat Isisin hallussa, seuraavaksi Eurooppa!

ISIS salakuljettaa jihadisteja Eurooppaan. Heillä on salakuljettajia, jotka rahtaavat pakolaisia ja  jihadisteja eteenpäin. He lähettävät jihadisteja pakolaisten joukossa, jotka jäävät odottamaan käskyä. Jihadistit käyttävät hyväkseen pahinta humanitarista kriisiä sitten aikoihin. Tässä kaaoksessa siis ujutetaan jihadisteja länteen, jonne he tulevat pakolaisina. Pakolaiset ovat tervetulleita kuten Ruotsiin, Saksaan ja Suomeen,  joista turvapaikan saa lähes varmuudella. Jihadistit jäävät Eurooppaan odottamaan käskyä. 

 

ISIS ei ole väärää, se on aitoa ja oikeaa islamia.  ISIS on pohjimmiltaan aitoa sunni-islamia puhtaimmillaan. ISIS ”Islamilainen valtio” on islamilaiseen šaria-lakiin pohjautuva kalifaatti. Pyhää sotaa käyvän Isisin perusta on salafismissa ja wahhabismissa. Isis laki on Islaminlaki (Šaria –laki).  Allahille ja islamin sharialaille ainoa oikea laki. Isis harrastaa islamin viittä pilaria; Shahada (uskontunnustus), Salat (rukoukset), Zakat (almut), Saum (paasto), Hajj (Pyhiinvaellus).

 

Isiksen tavoitteena on sen omin sanoin: ” Meidän unelma on (islamin unelma), että kalifaatin pitää olla koko maailmassa. Euroopassa rysähtää kohta, uskokaa vain. He odottavat vain käskyä”.

 

Nyt kyllä kannattaisi pyytää ”time-out”.  Jonain päivänä herätään kauhun hetkellä, jolloin on jo liian myöhäistä. Siitä ei tuu kun itku ja hammasten kiristys!  "Jos jollakin on korvat kuulla, hän kuulkoon." 

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

18Suosittele

18 käyttäjää suosittelee tätä kirjoitusta. - Näytä suosittelijat

NäytäPiilota kommentit (43 kommenttia)

Esa Niemi

ISIS:lle todennäköisesti kuuluvia aselasteja on takavarikoitu viimepäivinä Euroopassa, mutta Suomen media ei ole kovin paljoa asiasta puhunut.

"The Greek Coast Guard seized a vessel Tuesday carrying ammunition and weapons near the southern island of Crete, authorities said, according to the Associated Press. The shipment is believed to be linked to the Islamic State group in Libya, according to local media reports. Authorities have not yet confirmed whether it was connected to the Islamic State group, also known as ISIS, and said more information would be released later in the day."

http://www.ibtimes.com/isis-weapons-europe-greek-c...

Käyttäjän kosonenjuhapekka kuva
Juha-Pekka Kosonen

Aseiden hankkiminen ei liene terroristin ongelmista tällä hetkellä kaikista suurin.

Balkanin alue ja siellä erityisesti Albania on yhtä suurta asevarastoa.

Sieltä voi hakea tarpeitaan tyydyttävää kalustoa kenenkään kyselemättä riittävää käteissuoritusta vastaan. Vain aseiden kuljetus on lievästi ongelmallista, joskaan ei mahdotonta, kuten hyvin tiedämme. Esim. laivayhtiöillä ei ole minkäänlaista turvatarkastusta, joten mm. Ruotsin lautalle voi ottaa mukaansa esim. rynnäkkökiväärin, jos sellaista katsoo tarvitsevansa.

Balkanin sodan aikaista aseistusta on päätynyt runsain mitoin mm. Ruotsiin, jossa on jo suoranaista kansanhuvia räjäytellä käsikranaatteja.

Voi meitä raukkoja lintukotolaisia.

Käyttäjän TeroAhlqvist kuva
Tero Ahlqvist

Suomalainen iltapäivälehti "tiesi varmuudella" tuon aselastin olleen menossa Turkista Libyaan. Samainan iltapäivälehti sanoi somessa valehdeltavan sen olleen "pakolaisapua".

Puhuuko lehti totta vai peitteleekö totuutta rauhoitellakseen kansaa? Joka tapauksessa tuo lasti on osoitus, että aseita liikkuu ja kohtuullisen suuria määriä. Puoliautomaattinen haulikko on melko tuhoisa vaikkapa väkijoukossa.

Esa Niemi

ISIS tienaa omaisuuksia EU:n politiikalla ja pelastusoperaatiolla myymällä matkoja tänne ja EU:n laivat käy hakemassa ISIS:n asiakkaat meidän laskuun.

"ISIS Makes a Fortune From Smuggling Migrants Says Report

Migrants pay thousands of dollars to armed groups in Africa and the Middle East on their journey to Europe

The movement of migrants across the Middle East and Africa towards Europe has generated up to $323 million for the Islamic State in Iraq and Greater Syria (ISIS) and other jihadist groups, a new report has revealed"

"But while E.U. officials anguish over the plight of people crossing the Mediterranean to get to Europe, the migration has proved an invaluable business opportunity for groups like ISIS. So valuable that international crime experts believe ISIS might have launched some attacks specifically in order to drive people to flee, and then profit from their flight."

http://time.com/3857121/isis-smuggling/

Käyttäjän anttialfthan kuva
Antti Alfthan

Ottaisin tilanteen kuitenkin kiihkottomammin kuin kirjoittaja.
Uhka ei ole olematon, se on, mutta toisaalta meillä on erittäin hyvä poliisilaitos ja siihen liittyen Supo, ei aina niin pidetty mutta kriisin uhatessa tarpeellinen.
Siitä olen samaa mieltä että miljoonabisnes ihmisten salakuljetuksella pitää saada aisoihin. Kokonaan loppumaan sitä tuskin saa.
Oikeastaan, viittaan Atte Kalevan blogikirjoitukseen. Helppoja ratkaisuja ei ole, mutta nyt ei saa nostaa käsiä pystyyn. Näillä blogikirjoitteluilla on merkityksensä nilläkin. Ei suuri, mutta ei olematon ongelmallisessa tilanteessa.

Käyttäjän vilenin kuva
Aimo Remes

Antti, ja myös erittäinhyvä maassa olevien rekisteröinti, niin supon ja poliisin on erittäin helppo tyskennellä.

Käyttäjän kosonenjuhapekka kuva
Juha-Pekka Kosonen

SUPO ja erityisesti paikallispoliisi ovat tällä hetkellä pihalla kuin lumiukot. Kukaan ei tiedä ketä kaduillamme tällä hetkellä liikkuu.

Myöskään jo rekisteröidyistä henkilöistä ei ole 100% varmuutta, koska tiedot perustuvat heidän itse kertomaansa tarinaan. Jos henkilö ei ole rekisteröitynyt muuhun EU-maahan, niin ei ole mitään keinoa osoittaa varmuudella kenenkään henkilöllisyyttä, koska taustatietoja ei kyetä useimmiten selvittämään.

Uskon blogistin tietävän, mistä kirjoittaa.

Käyttäjän halaolla kuva
Hannu Ala-Olla Vastaus kommenttiin #6

"Uskon blogistin tietävän, mistä kirjoittaa"

Millähän perusteella? Kuvauksensa mukaan hänellä ei ole mitään sellaista pätevyyttä, joka tähän soveltuisi, eikä hän tarjoa mitään lahdeviitteitä.

Esa Niemi Vastaus kommenttiin #11

Hannu, mikä pätevyys tulee olla, että voi kertoa sellaisen tiedon, joka on usein tiedossa.

YK:n tarjoamasta suojelusta kieltäytyneet turvapaikanhakijat tietävät olevansa laittomasti maissa, joiden läpi he kulkevat peittääkseen henkilöllisyytensä ja tarkoitusperänsä. Tätä varten he kulkevat ilman tai väärennettyjen matkustusasiakirjojen kanssa.

http://yle.fi/uutiset/puolelta_pohjois-suomeen_tul...

Käyttäjän halaolla kuva
Hannu Ala-Olla Vastaus kommenttiin #15

Kommenttisi ei liity mitenkään siihen mistä blogistin pätevyyden puutetta kommentoin. Blogisti ei kirjoittanut sanaakaan matkustusasiakirjoista tai henkilöllisyyden salailusta.

Mutta se onkin tapasi, vedät aiheen jonnekin jossa sinulla on siihen agrumentti. Ainakin olevinaan.

Käyttäjän kosonenjuhapekka kuva
Juha-Pekka Kosonen Vastaus kommenttiin #11

Pelkästään se, että El-Khouri osaa todennäköisesti nimensä perusteella arabiaa, tuo hänelle paremman pätevyyden arvioida, mitä Lähi-idässä tapahtuu, kuin suurimmalle osalle ranskan- tai englanninkielisiin uutisiin turvautuvista toimittajista.

El-Khouri pystyy hyödyntämään paikallisia uutislähteitä ja blogeja eikä hänen tarvitse turvautua eritasoisiin käännöksiin.

Kielitaito on joskus merkittävämpi pätevöittäjä kuin tohtorin tutkinto.

Esa Niemi

Antti, meillä on jo monessa Euroopan maassa aseistettuja sotilaspartioita kaduilla koska maahantulopolitiikka on niin ongelmallista ja moni vihaa länsimaista elämäntapaa.

Odotan Antin pysyvän keskusteluissa tulevien vuosien aikana kun historia tulee tuomitsemaan tämän politiikan.

ISIS tienaa rahaa mitä enemmän se levittää väkivaltaa EU:n politiikan turvin ja se on ISIS:lle merkittävä tulonlähde.

Euroopan ajaminen epävakauteen on täyttä hulluutta eikä EU:n johdon mieletön visio suuresta maailmankylästä toteudu koska Putinille epävakaa Eurooppa on helppo pala. Jäämme taloudessa Aasian jalkoihin ja Euroopasta tehdään Lähi-Idän kaltainen ongelmapesäke, jossa sama väkivallan kierre jatkuu ja samat islamiin liittyvät ongelmat.

EU:n politiikka vaarantaa maailmanrauhan sekä vakauden ja lastemme tulevaisuuden.

Käyttäjän anttialfthan kuva
Antti Alfthan

Olen ollut Gatwickin lentokentän tiloissa kun brittipoliisi on konetuliaseitten kanssa jahdannut IRA:n terroristeja. Aseistetut partiot ei ole mitään uutta Euroopassa. Saksalaisiin rikospoliiseihinkin olen tutustunut kun Baader-Meinhof jylläsi Länsi-Saksassa. Rivollipyssyt heillä mukana, todennäköisesti, vaikka eivät niillä sohineet.

Kaikkitietäväinen en ole, kuten jotkut keskustelijoista, joten yritän keskittyä siihen mistä jotakin tiedän. En myöskään ole saanut selvänäkijän lahjaa, joten en spekuloi tulevaisuudella. Yritän elää tätä päivää ja etsiä siihen ratkaisuja.

Historiasta olen lukenut, että Eurooppa on ollut jossain määrin vakaa muutaman viime vuosikymmenen ajan. Paitsi se kylmä sota. Ja Jugoslavian sota. Ehkäpä vakaus on illuusio vain. - No, nyt ei ole vakaata.

EU-fani en ole ollut koskaan.

Esa Niemi Vastaus kommenttiin #30

Minä puhuin sotilaispartioista ja sinä poliisipartioista. Poliisi valvoo pääasiassa lain noudattamista kun taas sotilaat on koulutettu taistelutilanteisiin ja aseistus vastaamaan etenkin AK-47 rynnäkkökiväärin tapaisia tehokkaita taisteluaseita.

Jos sinä elät tätä hetkeä etkä katso tulevaisuuteen, niin se ei tarkoita sitä, että Suomi tai Eurooppa voisi toimia vastaavasti.

Ok, Eurooppa ei ole ollut vakaa ja sillä perustein tulevastakaan ei tarvitse välittää.

Käyttäjän anttialfthan kuva
Antti Alfthan Vastaus kommenttiin #34

Missä Euroopan maissa meillä on sotilaspartiot kaduilla kovat piipussa?

Esa Niemi Vastaus kommenttiin #38

Mm. Ranska, Italia, Belgia ja Iso-Britannia.

Ranska lähetti 10 000 sotilasta kaduille:

"The threat of terrorist attack against our country remains high. The head of state has decided to maintain the level of the army on the national territory at 10,000 troops in support of security forces from the Interior Ministry," Hollande’s office said in a statement after a meeting of senior ministers, AFP reported.

A total of 7,000 troops will be monitoring and protecting religious buildings that are “particularly threatened,” the statement added.

Among other sites that are being patrolled by the troops are stations, media buildings and various other possible targets for terrorists."

http://www.rt.com/news/239709-france-keep-troops-t...

"Italy agrees to put 5,000 soldiers on the streets amid fears of Islamic State attack

ITALY have tonight agreed plans to put almost 5,000 soldiers on the streets amid fears of potential attacks from Islamic State (IS) militants."

http://www.express.co.uk/news/world/558846/Islamic...

Käyttäjän anttialfthan kuva
Antti Alfthan Vastaus kommenttiin #41

Nuo uutisethan ovat viime kevättalvelta.
Kysytään siis uudestaan.

Esa Niemi Vastaus kommenttiin #42

Mikä argumentti on "uutiset ovat viime kevättalvelta"?

Antti voi käydä vaikka Ranskassa ja sotilaita on edelleenkin kaduilla. Käsittääkseni presidentti Hollande pitää 7000 sotilasta kaduilla hamaan tulevaisuuten asti.

Käyttäjän anttialfthan kuva
Antti Alfthan Vastaus kommenttiin #43

Argumentti on se, että tilanne liittyi Charlie Hebdon -hyökkäykseen, ei nyt havaittuun pakolaisaaltoon. Mutta ilmoitusta 7000 sotilaan vetämisestä pois Ranskan kaduilta ei näy tulleen, joten päätelkäämme että näitä siellä on.
Entä muissa Euroopain maissa? Taisit puhua monikossa ;)

Käyttäjän VesaWallenius kuva
Vesa Wallenius

Terveitä huomioita Esa Niemeltä! Harmi että näiden liian hyväuskoisten heräämien joskus ei valitettavasti poista ongelmia jossa jonakin päivänä voimme olla kaulaamme myöten ilman kontrollia ja tehokasta valvontaa.

Käyttäjän eiltanen kuva
Eero Iltanen

Lohduttaa sekin lopulta vähän että oli oikeassa. Tosin moni on jo ottanut popcornit esiin ja katselee sivusta, koska ei jaksa enää jankata samoja itsestäänselvyyksiä.

Käyttäjän halaolla kuva
Hannu Ala-Olla

"1. Miksei siis muslimi siirtolaiset ja pakolaiset itsekin haluaisi mieluiten lähteä muslimimaihin kuin kaukaiseen ja rasistiseen ei muslimi maihin?"

Tuohan on paskapuhetta, kyllä niitä muslimimaihinkin menee samanlaisia laumoja:
http://www.theguardian.com/world/2015/sep/12/saudi...

Lisäksi sinun pitäisi ennenkin uskonvainoista kirjoittaneena(ainakin muistelisin) ymmärtää, että muslimi ja muslimi eivät aina ole sama asia. Sivistynyt länsimaalainen on muslimille usein parempi kaveri kuin toisen uskontokunnan muslimi.

Esa Niemi

Hannu:
"Sivistynyt länsimaalainen on muslimille usein parempi kaveri kuin toisen uskontokunnan muslimi."

Miksi näin?

Lisäksi, miksi Euroopan muslimit haluavat kuitenkin muttaa Euroopan maita lähtömaiden kaltaisiksi?

Käyttäjän halaolla kuva
Hannu Ala-Olla

"Miksi näin?"

Joko teeskentelet taas tyhmää tai et oikeasti teidä asiasta tarpeeksi, jotta sinun kannattaisi osallistua keskusteluun ollenkaan.

- - -
"Lisäksi, miksi Euroopan muslimit haluavat kuitenkin muttaa Euroopan maita lähtömaiden kaltaisiksi?"

Niinkö? Et edes anekdoottia viitsinyt esittää väitteesi perusteluksi?

Esa Niemi Vastaus kommenttiin #17

Hannu:
"Joko teeskentelet taas tyhmää tai et oikeasti teidä asiasta tarpeeksi, jotta sinun kannattaisi osallistua keskusteluun ollenkaan."

Voit myös osoittaa sivistyneitä käytöstapoja mikäli sellaisia osaat ja vastata hyvän keskustelutavan mukaisesti. Ole hyvä ja kerro miksi näin.

Hannu:
"Niinkö? Et edes anekdoottia viitsinyt esittää väitteesi perusteluksi?"

Esim. Britannian Sharia istuimet, Sharia laki on monelle tärkeämpi kuin paikalliset lait, konfliktit, ISIS sympatiat, Sharia vyöhykkeet, sukupuolierottelu, Suomessa lasten sukupuolielinten silpomisen vaatimus, uskonnonvapauden puuttuminen, islamin ideologian huomioiminen kautta yhteiskunnan jne.

Käyttäjän PetraNyqvist kuva
Petra Nyqvist

Näin strategisesti olisi terroristiarmeijalta melkoisen pöljää tuhlata sotilaitaan tyhjän panttina Euroopassa. Sen sijaan heille on runsaasti hyötyä peloista, että näin olisi. Samalla he vaikeuttavat niiden muslimien elämää, jotka ovat heidän vihollisiaan. En väitä, etteikö jossain määrin tällaista voisi olla, mutta sille ei toistaiseksi ole näyttöä. Pikemminkin Euroopasta yritetään epätoivoisesti houkutella sotilaita, joista on pulaa.

Mutta ilmeisesti ISIStä pidetään niin kaikkivoipaisena, että heiltä riittää heitettäväksi taistelijoita pitkin maailmaa.

Käyttäjän halaolla kuva
Hannu Ala-Olla

Jos ISIS tänne porukkaa lähettäisikin, niin loogisempi syy olisi värvätä täältä lisää taistelijoita sinne missä he niitä oikeasti tarvitsevat.

Esa Niemi

Millä logiikalla?

ISIS:n tavoite on levittää väkivaltaa Eurooppaan ja vallata muutama maa ISIS:n alaisuuteen, jotka 5 vuotis-suunnitelmassa esitettiin.

On siis aivan loogista, että ISIS lähettää tänne sotimiseen tottuneita terroristeja tänne kun taas koulutettavia terroristeja saapuu Lähi-Itään koulutettavaksi.

Käyttäjän PetraNyqvist kuva
Petra Nyqvist Vastaus kommenttiin #24

En ole sotilas, mutta rohkenen kyseenalaistaa, että kukaan olisi niin hölmö, että lähettäisi parhaat sotilaansa Eurooppaan nököttämään kun taistelut käyvät kovimmillaan ja tilanteet sotatantereilla elävät jatkuvasti.

Mistä 5-vuotissuunnitelmasta puhut, kun siitä on paljon feikkikarttoja liikkeellä?

Käyttäjän PekkaVeistola kuva
Pekka Juhani Vastaus kommenttiin #26

Islamin puhdasoppinen ajattelutapa eroaa länsimaisesta siinä että kun me rakastamme elämää ja sodimme rintamasotia ja koetamme pysyä hengissä ja suojella siviilejä, nämä muslimit rakastavat kuolemaa. Varmin tapa päästä paratiisiin on kuolla taistelussa vääräuskoisen eli sinun ja minun kanssa. Siksi he tekevät itsemurhaiskuja ja uhraavat itsensä silloinkin kun siihen ei olisi syytä. Tällaiseen tekoon ei edes tarvita sitä parasta sotilasta.

Tarkoitus on herättää terroria ja pelkoa vääräuskoisten sydämissä kuten heidän pyhissä teksteissään sanotaan.

Tällaisia taistelijoita riittää maailman loppuun saakka. Heitä kasvaa koko ajan lisää tultuaan indokrinoiduiksi kotona ja moskeijoissa.

Juutalaisilla ja kristityillä saattaa olla pieni mahdollisuus selvitä hengissä dhimmeinä eli alempiarvoisina, mutta uskonnottomien ja epäjumalanpalvelijoiden elämä päättyy välittömästi.

Esa Niemi Vastaus kommenttiin #26

Petra, tiedä sitten lähettääkö ISIS parhaat terroristit, mutta ainakin kokeneita, jotka ovat tottuneet ihmisten summittaiseen tappamiseen ja ovat osoittaneet luotettavuutensa.

Tiedä sitten feikkikartoista, mutta ISIS toimii samoissa maissa kuin tässä tunnetussa 5-vuotissuunnitelmassa esitetyissä maissa ja ISIS on uhannut hyökätä Eurooppaan.

ISIS:lle kuuluvia aselasteja on ilmeisesti löydetty ja aseistetut sotilaat ovat kiertäneet Euroopan kaupunkeja jo pidemmän aikaa koska holtiton maahantulopolitiikkamme on ongelmallista.

Käyttäjän PetraNyqvist kuva
Petra Nyqvist Vastaus kommenttiin #29

http://yle.fi/ylex/uutiset/jihadismin_tutkija_suom...

http://www.fiia.fi/fi/blog/462/satu_terroristeista/

Kappas vaan, asiantuntijat ovat antaneet lausuntoja samasta aiheesta, ja niiden mukaan olen oikeassa.

Esa Niemi Vastaus kommenttiin #32

Petra:
"Kappas vaan, asiantuntijat ovat antaneet lausuntoja samasta aiheesta, ja niiden mukaan olen oikeassa."

Unohdit kertoa missä olet oikeassa?

Käyttäjän KariSdergrd kuva
Kari Södergård Vastaus kommenttiin #32

Jälkimmäisessä linkissä kirjoittaja tuhoaa oman uskottavuutensa viimeistään tässä: "4) Mikään turvallisuusviranomainen ei ole vahvistanut, että yhtäkään terroristia olisi pakolaisten joukosta saatu kiinni. ISIS:in väitettä ei siis tue vielä yksikään fakta."

Siis Eurooppaan on tullut täysin hallitsemattomasti tolkuton määrä väkeä, josta iso osa ei ole suostunut rekisteröitymään rajalla, vaan ovat halunneet eteenpäin toisiin maihin. Mistäs esim. Saksan turvaliisuusviranomaiset tietävät, että ovatko nämä henkilöt menneet eteenpäin vai ovatko jääneet maahan jonkun siellä jo asuvan luokse? Ja tässähän koko tilanteen suurin ongelma on: ei ole mitään kontrollia tulijoista, ei tiedetä yhtään, että keitä tänne tulee. Lisäksi, ISISin resursseilla henkilöllisyystodistuksen väärentäminen on lähinnä sormien napsautus.

Jossain on aiemmin vähätelty terroriuhkaa sillä, että ehkä 1% islaminuskoisista on ääriainesta. Siinä on vaan se juttu, että sekin on semmoinen ~15 miljoonaa kahjoa. Tuosta määrästä riittää kyllä väkeä tappelemaan Syyriassa ja Irakissa ja vielä jää sitä porukkaa tulemaan tännekin. Eli vesittyy sekin pointti, että ISISillä olisi kädet täynnä tuolla kotikulmillaan.

Käyttäjän halaolla kuva
Hannu Ala-Olla Vastaus kommenttiin #24

"Millä logiikalla?"

Sillä logiikalla, että haluavat edes varmistaa ensin sen kalifaatin. Ei nekään mitään idiootteja siellä ole. Uhoamiseen ei kulu resursseja ja nähtävästi sillä on ihan haluttu vaikutus.

Saavan meidät kohta sulkemaan rajat niin ettei sikäläisillä ole enää toivoa paeta ja joutuvat alistumaan kalifaatin valtaan.

Esa Niemi Vastaus kommenttiin #33

Hannu, mistä tälläinen logiikka? Lähde vai mutua?

Islamic State hallitsee jo isoja alueita ja pyrkivät levittämään ja kiidyttämään väkivallankierrettä eri paikoin. Näin ainakin jos seuraa heidän toimintaansa, mutta ehkä sinulla parempaa tietoa.

ISIS tekee juuri päinvastoin, että maksaa väkivaltakoneistonsa levittämistä ihmissalakuljetuksella ja lähettävät mielellään väkeä Eurooppaan kun Sipiläkin mainosti täällä jaettavan ilmaisia upeita taloja.

"ISIS Makes a Fortune From Smuggling Migrants Says Report"

Lea Zevulun

Miksi varvaavat Eurooppaan taistelijoita? Koska haluavat muuttaa Euroopan islamilaiseksi. Sen ovat itsekin ilmoittaneet moneen otteeseen.

Käyttäjän halaolla kuva
Hannu Ala-Olla

Miksi ne sitten koittavat värvätä taitelijoita EUROOPASTA lähtemään heidän avukseen? Eikö niitä silloin kannattaisi värvätä jäämään tänne?

Esa Niemi

Siksi, että Euroopasta lähdetään opettelemaan sotimista kun taas Eurooppaan tulevat ovat jo kokeneita tottuneet ihmisten summittaiseen tappamiseen.

Jukka Korvela

Voiko käynnistynyttä kehitystä enää pysäyttää ? Anjushka on jo tainnut rikkoa öljypullon raiteille ...

Esa Ruoho

Taitaa nyt olla jo myöhäistä. Italia ja Kreikka onjo ainakin puolivuotta laskeneet tulijat läpi sen enempiä kyselemättä. Olis kai senkin voinut jotenkin viisaammin hoitaa ja edes selvittää tulijan henkilöllisyyden ja taustat. Puolessa vuodessa ehtii jo aika iso armeija kävelemään sisään ja Suomessa Pm toivottaa tervetulleeksi. Eiköhän heille euroopasta aseetkin löydy, onhan jokasella rikollisellakin euroopassa tänään ase. Minusta salaliittoteoria Euroopan saattamisesta sekasortoon alkaa näyttämään todelta. Enkä minä kuitenkaan vihaa ulkomaalaisia tai erivärisiä ihmisiä, mutta rikollisten kanssa olen elänyt ja oppini saanut. Mitään hyvää ei heidän seurassaan saa aikaiseksi. Enkä nyt syyttäisi Islaminuskoakaan vaan rikollisia piirejä jotka sitä Koraania tulkitsee. Koraanista kuten Raamatustakin löytyy kaikki syyt pyhään sotaan, vai minkä perusteella euroopassa muutama 100 vuotta sitten pantiin noidat roviolle? Tulkinta kysymys, sanoisin minä. Mutta nähtäväksi jää kuka ja mikä taho avasi portit Islamilaisesta maailmasta juuri nyt. Sota Irakissa on kestänyt 12 vuotta ja Syyriassakin 4 vuotta, että eise pakolaistulva eilen syntynyt.

Käyttäjän AattoKellman11 kuva
Aatto Kellman

Poliisin kommentti heti pakolais tulvan alussa, menkööt minne tahansa kun ovat kunnolla! Rekisteröinti ei kiinnostanut koska olis pitänyt palkkansa eteen tehdä työtä!

Jussi Tähkä

No niin... Nyt on muutama isku Eurooppaan tapahtunut ja lisää varmasti luvassa... Kirjoittaja selvästi tietää mistä kirjoittaa

Toimituksen poiminnat