Elie El-Khouri

Mies ja nainen ovat yhtä arvokkaita

Mies ja nainen ovat yhtä arvokkaita

 

Kristinuskonto on voimanlähde ja lohtu minulle.  Raamatussa mies ja nainen ovat yhtä arvokkaita.

[1. Moos. 1:27]  Ja Jumala loi ihmisen kuvakseen, Jumalan kuvaksi hän hänet loi, mieheksi ja naiseksi hän loi heidät. 

"Naiset ovat pitäneet huolta yhteisönsä vähäosaisista, toimineet sielunhoitajina, perustaneet kasvatuskoteja."

 

Monissa islamilaisissa maissa naisen toiminta on rajoitettu. He  eivät kilpaile miesten työstä,  he ovat vailla koulutusta jne. Tytöille kerrotaan, milloin ja kenen kanssa he menevät naimisiin.  Jos nainen on raiskattu, hän on syyllinen rikokseen  ja ankarimmin rangaistava.

Monessa islamilaisissa maissa pojat ovat koulutettu ennen tyttöjä.  Koulutetulla naisella on paremman mahdollisuuden kasvattaa lapsiaan terveellisessä ympäristössä. Hän ansaitsee enemmän ja sijoittaa mitä hän ansaitsee hänen perheellensä. Investoiminen naisiin ja tyttöihin on  merkittävä hyöty yhteiskunnalle. Meidän täytyy haastaa vanhentuneita asenteita ja käytäntöjä - kuten islamilaisissa maissa, jossa naiset ovat eturintamassa taistelemassa demokratian ja  vapauden vuoksi.

Uskonto ja perinteet, ovat voimakkaita ja herkkiä alueita, mutta enään ei tarvitse murehtia ja välttää ristiriitoja. Kaikki islamilaiset  johtajat ja vaikuttajat yrittää muuttaa ja poistaa haitallisia opetuksia ja käytäntöjä, joka oikeuttaa naisten syrjintään,  eivätkä välitä kuinka juurtuneita ne ovat. Pyydämme erityisesti, että islamilaisten johtajat rohkeasti tunnustaa ja korostaa myönteisesti ihmisarvon ja yhdenvertaisuuden.

 

Koraanissa naiset ovat miehiä ala-arvoisempi:

"Miehet olkoot naisten esimiehiä sillä oikeudella, jonka Jumala on antanut toisille ennen toisia, ja sen perusteella, mitä he ovat antaneet omaisuudestaan" (Suura al-Nisa 4:34).

"Eikä miespuolinen ole niin kuin naispuolinen" (Suura Al Imran 3:36).

"Kun jollekin heistä ilmoitetaan tyttölapsen syntymästä, niin hänen kasvonsa synkkenevät ja hän on aivan murheen vallassa(Suura al-Nahl 16:58) ".

"Hän kätkeytyy heimolaisiltaan sen pahan sanoman vuoksi, joka hänelle on ilmoitettu. Omistaisiko hän lapsen välittämättä häpeästä vai kantaisiko sen elävänä hiekkaan? Eikö heidän tuomionsa ole julma?”(Suura al-Nahl 16:59). 

 

Nyt on aika rohkeasti haastaa näitä näkemyksiä. Naiset eivät ole ”jotenkin” huonompia kuin miehet.

 

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

4Suosittele

4 käyttäjää suosittelee tätä kirjoitusta. - Näytä suosittelijat

NäytäPiilota kommentit (11 kommenttia)

Käyttäjän masik kuva
Martti Asikainen

Ai, nyt vasta.

Höpsis.

Kyllä minun mielestäni molemmat näistä kirjasista ovat aikalaistensa tuotoksia, ja heijastavat silloin vallinneita normeja ja käytäntöjä, joissa miehen valta oli naisen ylitse.

Ei se nyt varsinaisesti mikään tasa-arvon ja sukupuolineutraaliuden kulmakivi tuo kristittyjen Raamattukaan ole.

Katso nyt vaikka katolilaista kirkkoa, joka on säilyttänyt patriarkaalisen asenteensa aina moderniin aikaan asti.

Käyttäjän jperttula kuva
Juhani Perttu

Naiset ja lapset ovat arvokkaampia kuin miehet.

Käyttäjän halaolla kuva
Hannu Ala-Olla

Just. Pikkuhiljaa ollaan pääsemässä tasa-arvoisuuteen, niin eiköhän joku pinkaise ns. virstan väärään.

Ei. Eivät ole.

Sanna Safiya Kemppinen

Nuo kaksi viimeistä koraanin jaetta joita tässä on lainattu kuvaavat alkaa ennen islamia. Silloin arabeilla oli tapana haudata elävältä tyttölapsia. Islam kielsi tyttölasten hautaamisen ja lupasi tyttölasten hyvästä kasvatuksesta palkkioksi paratiisin:

Anas (radiAllahu anhu) kertoi Profeetan (sallaAllahu aleyhi wa sallam) sanoneen: "Kuka tahansa joka kasvattaa tyttölapsensa murrosikäisiksi on näin lähellä minua paratiisissa", näyttäen kahta sormeaan aivan vierekkäin. (Muslim)

Islamissa ei tunneta sellaista väitettä, että nainen olisi vähemmän arvokas kuin mies, sillä kaikki tulevat yhdenvertaisina Jumalan eteen vastaamaan teoistaan. Sen sijaan on totta, että esimerkiksi määräämisoikeudet ovat naisilla pienemmät kuin miehillä. Naiset vastaavat kodista ja miehet huolehtivat perheen elatuksesta. Kuitenkin kaikkien muslimien - niin miesten kuin naisten - on PAKOLLISTA etsiä tietoa. Sen vuoksi naisilta koulutuksen evääminen ei ole lainkaan islamilaista. Se mitä joissain ns. muslimimaissa tehdään ei kuvaa aina todellista islamia. Monesti kulttuuri sekoittuu uskontoon ja islamin tuoman naisten oikeudet katoavat siinä samassa.

Näin musliminaisena voin kertoa pienistä eduista, joita me saamme:

1. Meidän ei tarvi huolehtia mistään menoista, sillä mies on velvollinen elättämään, vaikka nainen ansaitsisi enemmän kuin mies!
2. Naimisiinmenon yhteydessä meille maksetaan mahr, eli rahaa, kultaa tai melkein mitä vain.
3. Eron yhteydessä olevan odotusajan aikana miehen on edelleen pakollista elättää vaimo.
4. Naisella ei ole mitään velvoitetta tehdä kotitöitä, esim. profeetta (sallaAllahu aleyhi wa sallam) teki itse monia kotitöitä.
5. Naisena saamme palkkiota jo pelkästään siitä, että tottelemme ja teemme aviomiehen tyytyväiseksi.
6. Paratiisi on äidin jalkojen alla <3

"... Ja eläkää heidän (vaimojen) kanssa kunniallisesti. Jos ette pidä heistä, voi olla ettette pidä jostain, minkä mukana Allah tuo paljon hyvyyttä." (Koraani 4:19)

pekka numminen

"Nuo kaksi viimeistä koraanin jaetta joita tässä on lainattu kuvaavat alkaa ennen islamia. Silloin arabeilla oli tapana haudata elävältä tyttölapsia." - koraanin mukaan

"Islamissa ei tunneta sellaista väitettä, että nainen olisi vähemmän arvokas kuin mies, sillä kaikki tulevat yhdenvertaisina Jumalan eteen vastaamaan teoistaan." - hauska tarina, tosin täyttä roskaa

Islamin opetusta:

”Kohdelkaa naisia hyvin, sillä he ovat kuin luonanne olevat kotieläimet eikä heillä ole muuta”.

Naiset ja miehet eivät ole tasa-arvoisia, toisille (miehille) on annettu enemmän kuin toisille.

Enemmistö helvettiin joutuvista on naisia, koska naiset ovat huonompia ja epätäydellisiä.

Sanna,

Voit kertoa miltä tuntuu olla kuin miehesi kotieläin, nainen joille nyt vaan on annettu vähemmän kuin miehille, epätäydellinen älyllisesti, epätäydellinen uskonnollisesti ja lopulta suurella todennäköisyydellä päädyt helvettiin?

Sanna Safiya Kemppinen

”Kohdelkaa naisia hyvin, sillä he ovat kuin luonanne olevat kotieläimet eikä heillä ole muuta”.
Tuo on shiiojen opetus! He opettavat myös kaikkea muuta hullua, mutta se ei minulle kuulu...

Ja todellakin, suurin osa helvetin asukkaista on naisia, koska he ovat kiittämättömiä. Ei siksi, että he muuten olisivat "viallisia". Katsokaa esim länsimaista naista; ei riitä että on mies, vaan pitää vielä päästä baanalle, ja pakko raataa 8 tuntia töissä ja sitte päästä bodypumppiin ja unohdetaan että on siunaantunut lapsiakin! Sitten aletaan purnata että aika ja voimat ei riitä...

Miksi mulle olis annettu vähemmän? Mulla on täysi elatus ja en edes oleta että mun tarvii osallistua menoihin. Onko vähemmän sitä, että en pääse raatamaan ja käyttään 15 vuotta insinöörinopintoihi? Onko uskonnollisesti vähemmän sitä, että saan palkkiota siitä kun astun ulos hijabissa ja noudatan Allahin käskyjä?

Yhdestä asiasta kyllä olen samaa mieltä: olen todellakin älyllisesti kehittymätön kun käytän arvokasta aikaa sinunlaistesi alikehittyneiden ameebojen kanssa keskuteluun.

pekka numminen

Narrated Abu Said Al-Khudri: Once Allah's Apostle went out to the Musalla (to offer the prayer) o 'Id-al-Adha or Al-Fitr prayer. Then he passed by the women and said, "O women! Give alms, as I have seen that the majority of the dwellers of Hell-fire were you (women)." They asked, "Why is it so, O Allah's Apostle ?" He replied, "You curse frequently and are ungrateful to your husbands. I have not seen anyone more deficient in intelligence and religion than you. A cautious sensible man could be led astray by some of you." The women asked, "O Allah's Apostle! What is deficient in our intelligence and religion?" He said, "Is not the evidence of two women equal to the witness of one man?" They replied in the affirmative. He said, "This is the deficiency in her intelligence. Isn't it true that a woman can neither pray nor fast during her menses?" The women replied in the affirmative. He said, "This is the deficiency in her religion."

Islamiin tutustuneena voin todeta: "I have not seen anyone more deficient in intelligence..." kuvaavan hyvin käsitystäni musliminaisista.

Käyttäjän jiihooantikainen kuva
Juho Antikainen

Huomattavin ero länsimaisen ja abrahamilaisten uskontojen tasa-arvokäsitteissä lienee siinä, että länsimaissa on vahvistumassa käsitys sukupuolen moninaisuudesta ja mahdollisuuksien tasa-arvoa (yksilökohtaisuus,individualismi) pidetäänkin tavoitteellisena ideaalina, mitä tavoitetta tuetaan syrjinnänkielloilla, viranomaisten velvollisuudella edistää tasa-arvoa ja jopa niinkin aktiivisin keinoin kun ns."positiivisen syrjinnällä".

Islam ja kristinusko nojautuvat vanhaan Mooseksen lakiin ja Aristoteleen maailmankuvaan ja sen pohjalta niiden luoma ihmiskuva on sittemmin siilautunut historiallisen kehityksensä läpi säilyen edelleen vahvasti sukupuolieroa korostavana - kahdella sukupuolella on näissä uskomusjärjestelmissä omat "toimenkuvansa", joita sitten uskomusjärjestelmään kuuluvan yhteisön alueellisesta kulttuurista riippuen kohdellaan enemmän tai vähemmän tasa-arvoisesti.

pekka numminen

"slam ja kristinusko nojautuvat vanhaan Mooseksen lakiin ja Aristoteleen maailmankuvaan ja sen pohjalta niiden luoma ihmiskuva on sittemmin siilautunut historiallisen kehityksensä läpi säilyen edelleen vahvasti sukupuolieroa korostavana..."

...mutta vain islamin erottelu on positiivista ja tuettavaa kulttuuria Suomessa, meidän oman kulttuurimme sukupuolisegregaatio taas on väärin ja poistettava.

Veikko Penttinen

Höpsistä. Kaikki uskontoihin perustuvat selittelyt naisen asemasta ovat vain ja ainoastaan selittelyjä, sillä ei tarvitse olla pappi tai imaami ymmärtääkseen, että kaikki uskonot ovat selittelyjä selittelyjen perään. Siihen kun lisää kansanperinteen, miehisen itsekkyyden, pappien/imaamien loputtoman päällepäsmäröintihalukkuuden niin siinä on viisaalle kylliksi, jättääkseen nuo sepitteet sepitteiden keksijöille itselleen.

Nythän telaketjufemakot ovat päihittämäsä vanhoja uskomuksia uusilla ja uljailla dogmeillaan . Usko on kuitenkin uskoa ja järjelle tuhoisaa, olipa se uutta tai vanhaa.

Lopetan useimmat uskontoon liityvät kommenttini Voltairen avulla: ensimmäinen pappi oli ensimmäinen lurjus, joka tapasi ensimmäisen tyhmyrin.

Voisin jatkaa Voltairen hengessä, että ensimmäinen telaketjufemakko oli ensimmäinen naiseudestaan ahdistunut, joka tapasi ensimmäisen munattoman miehen.

Toimituksen poiminnat